PITKIEN VÄLIMATKOJEN TALTUTTAJA
Pari vuotta sitten Tampereelta tunturiluonnon keskelle Äkäslompoloon muuttanut Jade Isomäki, 16, arvostaa ympärillä levittyvää maisemaa, mutta on joutunut tuskailemaan Lapin pitkien etäisyyksien kanssa.
– Täällä on tosi kaunista ja neljä selkeästi erottuvaa vuodenaikaa. Luonto on todella lähellä, mutta välimatkat ovat pitkiä.
Täytettyään 15 vuotta Jade suoritti T-luokan ajokortin, joka oikeuttaa ajamaan muun muassa traktoriksi rekisteröityä mönkijää tai SSV-ajoneuvoa.
– Kaikki lasten ystävät asuu kaukana meistä. Välineitä liikkumiseen on hankittava, ellei pysty itse koko ajan kuskaamaan lapsia autolla. Pitää olla polkupyörä, mopo, mopoauto tai mönkijä. Meidän tapauksessa SSV oli oiva vaihtoehto, kertoo Jaden äiti Michele ”Minttu” Murphy-Kaulanen.
Jade kulkee Can-Am Maverickilla muun muassa päivittäin 50 kilometrin matkan lukioon ja takaisin. Myös matkat ystävien luo ja harrastuksiin sujuvat SSV-ajoneuvolla kätevästi.
TIE OMAAN ITSENÄISYYTEEN
Minttu kuvailee tytärtään vauhtia rakastavaksi ja äärettömän kiltiksi nuoreksi, jossa on hieman poikamaisiakin piirteitä.
– Can-Am on täydellinen jatke Jaden omaan persoonaan – ”Mave” sopii hänelle kuin nenä päähän. Jade viihtyy vielä muun perheen seurassa, mutta jos hän kyllästyy meidän muiden aktiviteetteihin, voi hän nostaa kytkintä ja paahtaa omille teilleen.
Jade jakaa saman näkemyksen äitinsä kanssa ja korostaa, että Can-Am on paitsi mahdollistanut hänelle helpomman tavan liikkua, myös tarjonnut lisää nuoren kaipaamaa itsenäisyyden tunnetta.
– Koen että tarvin sitä. Vaikka rakastan olla mun perheen kans, on mulle tosi tärkeää että mulla on myös happea ympärillä. Me ajetaan kavereiden kanssa tosi paljon ja hengaillaan vaan Can-Amissa kuunnellen musiikkia sen kaiuttimista.